Luennot, elintapamuutoskonseptit ja muut palvelut yrityksille

Home » Luennot, elintapamuutoskonseptit ja muut palvelut yrityksille

Palveluja

Yrityksille ja organisaatioille on tarjolla monenlaisia palveluita ja kanssani voi pohtia parasta tapaa toimia. Usein pyydetään luentoa, onnistuu. Joskus pyydetään elintapaohjauksen palveluita yksilöille tai ryhmille, järjestyy monin eri tavoin ja työkaluin (appsit, wearable laitteet, verkkovalmennukset) – olen ollut kehittämässä useampia digitaalisia työkaluja ja tarpeeseen löytyy kyllä aina sopiva jostakin. Lähtökohtaisesti koetan miettiä parasta hoitaa yrityksen kokema tarve ja jos se hoituu joskus osin tai kokonaan paremmin muilla kuin minun palveluillani niin sanon kyllä senkin.

Teemallisesti olen jo pitkään keskittynyt ravitsemuksen ohella laaja-alaisempaan toimintaan ja alla olevissa teemoissa kuvaan osaamisalueitani ja otettani.

Hyvinvointi ja jaksaminen

Syömisen tehtävänä olisi tuottaa jaksamista ja hyvää oloa. Turhan usein syömistä parannellessa lopputulos on liki päinvastainen, koska elintapamuutoksia tehdessä ei aina osata kohdistaa muutoksia oikeisiin paikkoihin ja suhteuttaa niitä sopivasti. Ravinto ei voi lisätä hyvinvointia, jos syöminen ei tunnu ja maistu hyvältä. Nykyisessä työssäni (kehitys- ja tutkimusjohtaja Aisti Health -palvelussa) olen erityisen paljon keskittynyt laaja-alaisemmin tähän teemaan ja sen moniulotteisuuteen.

Mutta ei jaksaminen juuri koskaan vain syömisellä parane ja oleellinen asia onkin pystyä pohtimaan miten lukuisat jaksamiseen liittyvät osa-alueet linkittyvät toisiinsa. Pidän tätä keskeisenä vahvuutenani.

Käytännön työssä tähän liittyen sekä urheilijoiden ja ei-urheilijoiden ylirasitus- ja uupumustiloihin liittyvät elintapakysymykset ovat asiakastyössäni yleisiä.

Laihdutus ja painonhallinta

Tiedän kyllä miten laihduttaa, mutta...” – tässä on lause jonka kuultuasi voit olla aika varma ettei henkilöllä ole tietoa mikä oikeasti olisi tärkeää painonhallinnassa. Laihtua voi syömällä sen verran kuin haluaa, nauttimalla ruuasta ja stressaamatta. Itse asiassa se pitää tehdä niin.

Varmasti vahvin osa-alueeni kuitenkin. Ratkaisuja piisaa joka tilanteeseen. Käytännön tatsin lisäksi tietysti pitää pysyä tutkimuksesta kärryillä – olin pitkään mm. Suomen Lihavuustutkijat ry:n puheenjohtaja.

Liikuntaravitsemus

Urheilijoiden ja liikkujien ravitsemuksessa on monta pikkuasiaa jotka voisi loksauttaa kohdalleen. Mutta vielä tärkeämpää on varmistua, ettei isoissa syömislinjauksissa ole ongelmia. Ja siellä turhan usein on. Liikkujat usein hakeutuvat tutkailemaan syömistään siinä vaiheessa kun isoja ongelmia on syntynyt – ei haittaisi tarkastella joskus asiaa silloin kun asiat tuntuu olevan hyvinkin.

Tällä hetkellä olen Suomen Urheiluravitsemusasiantuntijat ry:n puheenjohtaja.

Ravinto ja terveys

Terveellisessä syömisessä kaiken ei tarvitse olla kunnossa. Mutta olennaisten asioiden pitää olla ja pitää tietää mitä ne ovat. Olennaiset asiat valitettavasti tuppaavat olemaan pielessä useimmilla. Suomalaisilla on varsin ruusuinen käsitys kansakuntamme terveellisestä syömisestä – valitettavasti selvästi alle 10 % meistä syö edes enimmäkseen hyvin. Eli jos intoa riittää, niin paranettavaa liki aina löytyy ihan keskeisissäkin asioissa.

Syömisongelmat

Syömisessä on helppoa eksyä sivuraiteille ja ruuasta tulee helposti vastustaja. Halu syödä paremmin voi ohjautua kuin vahingossa lieveilmiöihin joiden seurauksena makeanhimo, ahmimistaipumus tai selvemmät syömishäiriöt ilmenevät ja usein myös pahenevat ajan kanssa. Ratkaisut ongelmiin ovat periaatteessa yksinkertaisia mutta käytännössä hyvin vaikea nähdä omasta näkövinkkelistä ja niihin uskominen on vaikeaa. Syömisen selkeyttäminen yksin on hyvin hankalaa näissä tapauksissa ja avun hakeminen nopeuttaa vuosilla normaalistumista.

15 vuotta pidin vastaanottoja Syömishäiriökeskuksessa – ja tätä työtä jatkan nyt muualla. Syöminen voi mennä kimurantiksi mutta ne kiemurat ovat varsin tuttuja.