hyvä syöminenterveys
Eräs henkilö tuli luennon jälkeen kyselemään minulta, miksen suosittele paleotyyppistä ruokavaliota kun kerran sivulauseessa mainitsin, että se on mainio ruokavalio. Miksi tyydyn "sallimaan" syömisessä myös ruokia, joiden terveysvaikutukset ovat välillä niin ja näin? Tärkeä aihe, jota toki olen pohtinut ja nyt teen sen kanssanne. Ja unohdan nyt sen, että ilman paleotakin voi syödä ihan yhtä terveellisesti ja käytin sitä vain esimerkkinä, että syömisen ohjeistus voisi aina olla terveellisempää, vielä terveellisempää, yhä terveellisempää ja.... Mutta ei aina kannata.
Tietysti omasta mielestäni en suosittele yhtään mitään yksittäistä asiaa, joka olisi erityisen epäterveellistä ja kokonaisuudessaan olen varma, että suositukseni jäävät reippaasti plussalle. Mutta miksi en siis optimoi, suosittele tavoittelemaan terveellisintä mahdollista syömistä. Lyhyesti tulee monesti todettua, että ajan takaa hyvinvointia, jossa terveys on vain yksi palikka. Ja terveydestä kannattaa välillä tinkiä, jos se auttaa muiden hyvinvointitekijöiden - maku, joustavuus, stressittömyys jne.. - esiinnousua. Ja tämä todellakin on yksi keskeinen peruste ja varmaan useimpien mielestä ymmärrettävä.
Mikä on riittävän terveellistä?
Mutta on toinenkin ja pohdituttavampi asia? Jos nyt pysytään ihan vain terveydessä, niin mihin vedetään raja, kuinka terveellistä ruokavaliota suositellaan. Sillä on utopistista ajatella suositeltavaksi "optimaalista" ruokavaliota edes teoriassa - käytännössähän sellaista ei tietysti edes tiedetä. Miten niin utopistista? Esimerkiksi keskustelussani, kun paleolainen totesi omansa optimaaliseksi ruokavalioksi niin oli aika helppo todeta, että onhan se ehkä terveellisempi kuin ehdottamani joviaalimpi syöminen, mutta tuskin se hänelläkään mitään optimaalista ole. Söikö hän esimerkiksi hyönteisiä tai kalusiko luita, koska niinhän paleoaikoinakin tehtiin ja saatiin mm. glukosamiinia ja monenlaisia ainesosia, joilla tänä päivänä nähdään hyötyjä ravintolisinä mutta ruuasta niitä ei enää paljoa saada. Tai paleoajattelun ulkopuolella söikö hän useimmat ruuat raakana ja jos kypsensi niin hyvin miedosti vain. Eihän hän syö mitään missä on lisättyä suolaa? Tai... optimointia voisi harrastaa loputtomiin. Eikä kysyjälläkään tietysti ollut lopulta mikään optimaalinen ruokavalio, hän oli vain vetänyt rajan terveyden tavoittelun suhteen hiukka eri paikkaan kuin minä. Ja hänelle voisi joku raakaruokailija tulla kertomaan, että miksi sä tuota paleota syöt kun ei tuo ole terveydelle optimaalinen. Ja raakaruokailijalle joku muu.... Tätä optimaalisen terveyden tavoittelua ja rajan siirtämistä voisi koettaa jatkaa ihan loputtomiin - aina siihen pisteeseen, että se saletisti on jo ongelma hyvinvoinnille.
Kysymykset optimaalisen syömisen järkevyyden tavoittelusta jatkuvat. Jos edes teoriassa suositeltaisiin optimaalista ruokavaliota, niin samalla olisi oikeastaan järjen nimissä pakko suositella myös optimaalisia elintapoja muilla terveyden osa-alueilla. Tutummista teemoista voisi nostaa esiin esimerkiksi liikunnan, jossa "optimaalisen" (juu.. ei tätäkään toki tiedetä) liikunnan suosittelu tarkoittaisi ihan määrällisesti nyt ainakin sellaista keskimäärin puoltatoista tuntia päivittäistä kuntoliikuntaa kaloreina hahmotettuna. Muistan hyvin millaisia epäuskoisia reaktioita tuli kymmenisen vuotta sitten, kun ihan aiheellisestikin liikuntasuosituksiin tehtiin minimitason (30 min/vrk) lisäksi tavoitetaso (lähemmäs tunti liikkumista päivässä). Kun 2/3 kansasta ei pääse puoleenkaan tuntiin, niin ilmassa oli sellaista "liikuntatutkijat on ihan pihalla" ajattelua kun vaadittiin niin kohtuuttomia kiireisiltä ihmisiltä. No voi vaan kuvitella, jos alettaisiin suosittelemaan reipasta liikuntaa 1,5 h päivässä määrällisesti (vastaten vaikkapa päivittäistä 10+ km lenkkiä) ja siihen vielä päälle tarkemmin se kaikki rytmitys ja monipuolisuus mikä optimaalisessa liikunnassa pitäisi jaksamisen, vammojen ehkäisyn ja terveysvaikutusten kannalta olla. No eihän nykyisissä liikuntasuosituksissakin toki näin suositella mutta eivät ne olekaan optimaaliset ja hyvä niin. Jos optimaalisuutta haettaisiin niin aika hankalaksi menisi ja pelottaa ajatellakin minkälaisia suosituksia saisimme monella muulla terveyden ja hyvinvoinnin osa-alueella: unessa, stressinhallinnassa, hampaiden hoidossa, syömisessä, työergonomiassa ja -turvallisuudessa... Sovittele näitä sitten yhteen. Eli rajat vedetään johonkin ja ne edustavat jossain määrin tutkimuksissa nähtyjä havaintoja, mutta pohjimmiltaan se rajanveto suosituksissa on oikeasti fiilistelyä ja edustaa suosittelijoiden näkemystä kohtuuden rajoista terveyden tavoittelussa.
Niin se menee syömisessäkin että sitä hankalammaksi syöminen menee mitä pidemmälle terveellisyys viedään ja johonkin on vaan vedettävä raja ja annettava ohjeita, jotka on taatusti terveellinen mutta silti jotenkin realistisia useimmille. Otetaan nyt yksinkertaisena esimerkkinä nykyinen virallinen kasvisten saantisuositus yli 400 g päivässä. Se on tietysti tuossa realistisesti saavutettavan tavoitteen vuoksi - suomalaisten keskisaanti pyörii jossain 300+ grammassa nykyisellään - eikä siksi, että vähintään 400 grammassa menisi joku ihme terveysvaikutusraja. Kun suomalaiset jonain päivänä syövät 400 g niin suositus nostettaneen taas ylemmäs.
Raja on vedettävä vaikka ei sellaista oikeasti ole
Idea lienee selvä. Terveyssuosituksissa ja syömisen suosittelussa on aina kyse siitä, mihin vedetään raja mitä kannattaa terveyden nimissä tehdä ja mitä ei, mikä on kohtuullinen vaatimus ja mikä ei. Ja tämä raja on tietysti yksilön itse valittavissa, suosittelevissa rooleissa olevat joutumaan tekemään sen päätöksen muiden puolesta. Ja aina kannattaa hiukka erilaisia suosituksia saadessaan pohtia onkohan nämä ohjeiden tavoitteet nyt varmasti mitoitettu omaan arvomaailmaan sopivaksi vai onko ohjeen antajalla ehkä ihan eri arvomaailma. Jos olet suurpiirteinen terveyden suhteen niin suosittelija saattaa sinun kannaltasi tehdä kärpäsestä härkäsen ja jos olet valmis isoihinkin ratkaisuihin terveyden nimissä, niin suositukset voivat olla vasta minimilähtökohta eikä tavoite.
Ja kyse ei ole pelkästään terveyden arvostuksesta vaan myös miten suhtaudutaan potentiaalisiin vaikuttajiin ravitsemuksessa - kun joku ravintotekijä VOI vaikuttaa jollain lailla mutta sitä ei kuitenkaan tiedetä. Otetaanko se huomioon vai pidetäänkö piilossa kunnes asia varmistuu? Luulisin, että suurin osa haluaa päästä aika vähällä ja keskittäisin kaiken tarmon vain varmasti vaikuttaviin suuren kokoluokan asioihin - jos joku asia on epäselvä, saattaa olla riski tai siitä voi olla haittaa, niin jättäisin nämä kyllä sitten niiden harvojen innokkaampien harrasteeksi jolla ei koko kansaa vaivata. Näitä jossitteluita voi tehdä maailman tappiin ja niistä vain pieni osa osoittautuu ongelmalliseksi, joten miksi turhaan kiusata niillä ihmisiä. Ja asiantuntijoiden tehtävä olisi olla kärryillä pienistäkin asioista ja pohtia milloin ne ylittävät kynnyksen, jossa varmuus ja merkitys jossakin asiassa alkaa olemaan sillä tasolla että sillä alkaa olemaan merkitystä. Mutta joku muu taas ajattelee, että on valmis tekemään epävarmojakin asioita jos niistä edes EHKÄ on hyötyä.
Eli aste-eroja piisaa... Mutta jos nyt ei kuitenkaan pyrittäisi syömään mahdollisimman terveellisesti kun se on täysin saavuttamaton haavekuva, jossa tekemiselle saatu vaste heikkenee mitä enemmän tehdään. Kun asiat on pahasti pielessä niin pienilläkin asioilla voidaan saada isoja hyötyjä - ja kun asiat ovat jo varsin hyvin, niin on aika kyseenalaista mitä iloa pikkuasioista on.
-----------------------------------------------------------------------------------------------
Tietysti omasta mielestäni en suosittele yhtään mitään yksittäistä asiaa, joka olisi erityisen epäterveellistä ja kokonaisuudessaan olen varma, että suositukseni jäävät reippaasti plussalle. Mutta miksi en siis optimoi, suosittele tavoittelemaan terveellisintä mahdollista syömistä. Lyhyesti tulee monesti todettua, että ajan takaa hyvinvointia, jossa terveys on vain yksi palikka. Ja terveydestä kannattaa välillä tinkiä, jos se auttaa muiden hyvinvointitekijöiden - maku, joustavuus, stressittömyys jne.. - esiinnousua. Ja tämä todellakin on yksi keskeinen peruste ja varmaan useimpien mielestä ymmärrettävä.
Mikä on riittävän terveellistä?
Mutta on toinenkin ja pohdituttavampi asia? Jos nyt pysytään ihan vain terveydessä, niin mihin vedetään raja, kuinka terveellistä ruokavaliota suositellaan. Sillä on utopistista ajatella suositeltavaksi "optimaalista" ruokavaliota edes teoriassa - käytännössähän sellaista ei tietysti edes tiedetä. Miten niin utopistista? Esimerkiksi keskustelussani, kun paleolainen totesi omansa optimaaliseksi ruokavalioksi niin oli aika helppo todeta, että onhan se ehkä terveellisempi kuin ehdottamani joviaalimpi syöminen, mutta tuskin se hänelläkään mitään optimaalista ole. Söikö hän esimerkiksi hyönteisiä tai kalusiko luita, koska niinhän paleoaikoinakin tehtiin ja saatiin mm. glukosamiinia ja monenlaisia ainesosia, joilla tänä päivänä nähdään hyötyjä ravintolisinä mutta ruuasta niitä ei enää paljoa saada. Tai paleoajattelun ulkopuolella söikö hän useimmat ruuat raakana ja jos kypsensi niin hyvin miedosti vain. Eihän hän syö mitään missä on lisättyä suolaa? Tai... optimointia voisi harrastaa loputtomiin. Eikä kysyjälläkään tietysti ollut lopulta mikään optimaalinen ruokavalio, hän oli vain vetänyt rajan terveyden tavoittelun suhteen hiukka eri paikkaan kuin minä. Ja hänelle voisi joku raakaruokailija tulla kertomaan, että miksi sä tuota paleota syöt kun ei tuo ole terveydelle optimaalinen. Ja raakaruokailijalle joku muu.... Tätä optimaalisen terveyden tavoittelua ja rajan siirtämistä voisi koettaa jatkaa ihan loputtomiin - aina siihen pisteeseen, että se saletisti on jo ongelma hyvinvoinnille.
Kysymykset optimaalisen syömisen järkevyyden tavoittelusta jatkuvat. Jos edes teoriassa suositeltaisiin optimaalista ruokavaliota, niin samalla olisi oikeastaan järjen nimissä pakko suositella myös optimaalisia elintapoja muilla terveyden osa-alueilla. Tutummista teemoista voisi nostaa esiin esimerkiksi liikunnan, jossa "optimaalisen" (juu.. ei tätäkään toki tiedetä) liikunnan suosittelu tarkoittaisi ihan määrällisesti nyt ainakin sellaista keskimäärin puoltatoista tuntia päivittäistä kuntoliikuntaa kaloreina hahmotettuna. Muistan hyvin millaisia epäuskoisia reaktioita tuli kymmenisen vuotta sitten, kun ihan aiheellisestikin liikuntasuosituksiin tehtiin minimitason (30 min/vrk) lisäksi tavoitetaso (lähemmäs tunti liikkumista päivässä). Kun 2/3 kansasta ei pääse puoleenkaan tuntiin, niin ilmassa oli sellaista "liikuntatutkijat on ihan pihalla" ajattelua kun vaadittiin niin kohtuuttomia kiireisiltä ihmisiltä. No voi vaan kuvitella, jos alettaisiin suosittelemaan reipasta liikuntaa 1,5 h päivässä määrällisesti (vastaten vaikkapa päivittäistä 10+ km lenkkiä) ja siihen vielä päälle tarkemmin se kaikki rytmitys ja monipuolisuus mikä optimaalisessa liikunnassa pitäisi jaksamisen, vammojen ehkäisyn ja terveysvaikutusten kannalta olla. No eihän nykyisissä liikuntasuosituksissakin toki näin suositella mutta eivät ne olekaan optimaaliset ja hyvä niin. Jos optimaalisuutta haettaisiin niin aika hankalaksi menisi ja pelottaa ajatellakin minkälaisia suosituksia saisimme monella muulla terveyden ja hyvinvoinnin osa-alueella: unessa, stressinhallinnassa, hampaiden hoidossa, syömisessä, työergonomiassa ja -turvallisuudessa... Sovittele näitä sitten yhteen. Eli rajat vedetään johonkin ja ne edustavat jossain määrin tutkimuksissa nähtyjä havaintoja, mutta pohjimmiltaan se rajanveto suosituksissa on oikeasti fiilistelyä ja edustaa suosittelijoiden näkemystä kohtuuden rajoista terveyden tavoittelussa.
Niin se menee syömisessäkin että sitä hankalammaksi syöminen menee mitä pidemmälle terveellisyys viedään ja johonkin on vaan vedettävä raja ja annettava ohjeita, jotka on taatusti terveellinen mutta silti jotenkin realistisia useimmille. Otetaan nyt yksinkertaisena esimerkkinä nykyinen virallinen kasvisten saantisuositus yli 400 g päivässä. Se on tietysti tuossa realistisesti saavutettavan tavoitteen vuoksi - suomalaisten keskisaanti pyörii jossain 300+ grammassa nykyisellään - eikä siksi, että vähintään 400 grammassa menisi joku ihme terveysvaikutusraja. Kun suomalaiset jonain päivänä syövät 400 g niin suositus nostettaneen taas ylemmäs.
Raja on vedettävä vaikka ei sellaista oikeasti ole
Idea lienee selvä. Terveyssuosituksissa ja syömisen suosittelussa on aina kyse siitä, mihin vedetään raja mitä kannattaa terveyden nimissä tehdä ja mitä ei, mikä on kohtuullinen vaatimus ja mikä ei. Ja tämä raja on tietysti yksilön itse valittavissa, suosittelevissa rooleissa olevat joutumaan tekemään sen päätöksen muiden puolesta. Ja aina kannattaa hiukka erilaisia suosituksia saadessaan pohtia onkohan nämä ohjeiden tavoitteet nyt varmasti mitoitettu omaan arvomaailmaan sopivaksi vai onko ohjeen antajalla ehkä ihan eri arvomaailma. Jos olet suurpiirteinen terveyden suhteen niin suosittelija saattaa sinun kannaltasi tehdä kärpäsestä härkäsen ja jos olet valmis isoihinkin ratkaisuihin terveyden nimissä, niin suositukset voivat olla vasta minimilähtökohta eikä tavoite.
Ja kyse ei ole pelkästään terveyden arvostuksesta vaan myös miten suhtaudutaan potentiaalisiin vaikuttajiin ravitsemuksessa - kun joku ravintotekijä VOI vaikuttaa jollain lailla mutta sitä ei kuitenkaan tiedetä. Otetaanko se huomioon vai pidetäänkö piilossa kunnes asia varmistuu? Luulisin, että suurin osa haluaa päästä aika vähällä ja keskittäisin kaiken tarmon vain varmasti vaikuttaviin suuren kokoluokan asioihin - jos joku asia on epäselvä, saattaa olla riski tai siitä voi olla haittaa, niin jättäisin nämä kyllä sitten niiden harvojen innokkaampien harrasteeksi jolla ei koko kansaa vaivata. Näitä jossitteluita voi tehdä maailman tappiin ja niistä vain pieni osa osoittautuu ongelmalliseksi, joten miksi turhaan kiusata niillä ihmisiä. Ja asiantuntijoiden tehtävä olisi olla kärryillä pienistäkin asioista ja pohtia milloin ne ylittävät kynnyksen, jossa varmuus ja merkitys jossakin asiassa alkaa olemaan sillä tasolla että sillä alkaa olemaan merkitystä. Mutta joku muu taas ajattelee, että on valmis tekemään epävarmojakin asioita jos niistä edes EHKÄ on hyötyä.
Eli aste-eroja piisaa... Mutta jos nyt ei kuitenkaan pyrittäisi syömään mahdollisimman terveellisesti kun se on täysin saavuttamaton haavekuva, jossa tekemiselle saatu vaste heikkenee mitä enemmän tehdään. Kun asiat on pahasti pielessä niin pienilläkin asioilla voidaan saada isoja hyötyjä - ja kun asiat ovat jo varsin hyvin, niin on aika kyseenalaista mitä iloa pikkuasioista on.
-----------------------------------------------------------------------------------------------