ruokarauhasyömisen psykologiasyömissyyllisyys
Tämä blogi sai kimmokkeen Hesarin Sunnuntai-liitteen ravintojutusta, jonka lopussa oli varsin ajanmukainen kommentti Kuluttajatutkimuskeskuksen Mari Nivalta:
"Kontrolloidut nautinnot ovat tärkeitä. On karkkipäivät ja juhlissa saa herkutella"
Usein ehdottominta linjaa noudatetaan edelleen lasten kanssa."Herkut piilotetaan ja aikuiset syövät niitä lapsilta salaa."
Niinhän se on ja huonolta kuulostaa. Ja varsinkin näitä lapsia minun käy sääliksi ja toivonkin tämän kirjoituksen taas säästävän muutaman lapsen karkkipäiväajattelulta. Jos omassa mielessä syöminen olisikin mutkikasta ja vakavaa puuhaa niin säästetään lapset tältä hössötykseltä - ja aina parempi jos ei itsekään syvemmälle uppoaisi.
Kuulen jatkuvasti monilta hyviä syitä miksi karkkipäivä tai karkkilakko kannattaa: eihän niitä oikeasti tarvita hyvässä syömisessä..., mun on pakko pitää itseni/lapseni jotenkin kurissa..., pystyn olemaan syömättä mutta ne lähtee käsistä vain silloin kun syön joten syön harvoin... Ymmärrän nämä kokemukset, mutta kun tutkimukset puhuvat eri kieltä ja käytännön asiakaskokemuksetkin vain vahvistavat käsitystä että karkkipäivää tai karkkilakkoja pitäisi välttää kuin ruttoa.
En ole kategorisesti karkkipäivää tai -lakkoa vastaan. Olen niitä vastaan vain silloin kun ne yksinkertaisesti eivät tunnu toimivan vaan pahentavat syömistä. Toimivana systeeminä karkkilakko tai karkkipäivä on helposti kuvailtu: nautit herkuista silloin kun niitä syöt, määrät pysyvät sallittuina päivinä "kohtuullisina", muuna aikana et haikaile karkkien perään tai ajattele niitä erityisemmin, et koe jääväsi paitsi kivoista asioista, jos lipsut joskus niin se aiheuta morkkista ja itse asiassa osaatkin ajoittain lipsua kun tilanne tarvii. Tai sama lasten kohdalla. Ei ehkä tyhjentävä lista mutta sellaisia keskeisiä asioita jotka kuvaavat karkkisuhteesi luontevuutta sekä rajoituksen toimivuutta ja joustavuutta. Joillakin karkkirajoitukset toimivatkin näin jouhevasti mutta selkeällä valtaosalla karkkirajoittajista ei vaan karkkirajoituksiin liittyy tuskailuja, repsahduksia, morkkiksia, salassa syömistä ja epäonnistumisen kokemuksia. Näille jälkimmäisille karkkirajoitukset ovat iso ongelma, ei ratkaisu. Pitääkin tunnistaa kumpaan ryhmään kuuluu - niihin joille rajoittaminen luonnistuu vai niihin joille se ei sovi .
Otetaanpas tähän väliin rautalangasta syömisen "psykologiaa": pakko luo vastenmielisyyttä, sallivuus luo kohtuutta ja kehon kykyä lukea tuntemuksia, kieltäymys/rajoittavuus luo himoa. Pätee syömisestä seksiin ja moneen asiaan sillä välillä. Ei tarvitse hirveästi yleensä kaivella niin moni löytää omasta elämästään merkkejä näistä. Karkkihimon kannalta yksi ongelmallisimpia asioita mitä syömisessä tehdä on suhtautua karkkeihin rajoittavammin kuin haluaisi. Sittenhän niitä vasta mieli tekeekin.
Karkkirajoitukset toimivat aina alussa koska rajoittava ajatusmalli ei ole päässyt vielä vauhtiin. Ensimmäiset karkkirajoitukset ovat tyypillisesti varsin helppoja ja onnistuneita kokemuksia jotka ovat helposti kestäneet kuukausia tai muutamia vuosiakin. Viidennestä karkkirajoituksesta ei voi enää sanoa samaa.Varsinainen ongelma onkin siinä, että pikkuhiljaa rajoitukset alkavat lisäämään mielitekoja ja himoja karkkeihin sillä seurauksella että kuukausien tai vuosien kuluttua karkkirajoituksista tulee yhä hankalampaa ja repsahdukset tulevat yhä useammin, yhä suurempien karkkimäärien kera ja morkkis on kasvussa. Ajan myötä karkkeihin kohdistunut kieltäymys kasvaa kunnon makeanhimoksi ja haikailu niiden ensimmäisten onnistuneiden karkkirajoitusten toimivuudesta on yleistä, mutta pääosin turhaa - niillä oli aikansa kun ne toimivat ja sittemmin ne eivät tule enää koskaan toimimaan. Jos katsot elämääsi vuosia taaksepäin ja tämä tuntuu tutulta niin ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin että rajoittava suhtautuminen karkkeihin on tullut tiensä päähän. Ratkaisu on opetella karkkienkin kohdalla pois rajoittamisesta/kieltäymyksestä kohti sallivuutta - eli opetellaan että kyllä niitäkin saa syödä ja hyvällä omallatunnolla. Alkaa pitkä mutta yleensä aiempaa nautittavampi tie jossa karkit vapautetaan siitä syyllisyyden taakasta joka niihin vuosien aikana on latautunut. Totta kai alkuvaiheessa opettelua tulee yhä ylilyöntejä, ahmimisia ja suursyömisiä - mutta niin niitä on tupannut tulemaan muutenkin ja nyt ne sentään ovat osa opettelua jossa tavoite on kohtuus. Niin epäuskottavalta kuin se henkilöstä itse usein tuntuukin. Osa ei uskalla tähän ryhtyä ja heidän ennusteensa ongelman ratkaisuun on heikompi. Toki samalla tulee tarkastella ja parantaa niitä elintapoja jotka vaikuttavat verensokerin tasaisuuteen: ruokavaliota, liikkumista ja väsymyksen astetta.
Eli makeanhimon takana on erittäin usein itse asiassa negatiivisesti värittynyt lataus ruuasta: on aivan eri asia kokea että "suklaa on tosi hyvää!" tai "suklaa on tosi hyvää, mutta ei mun pitäisi..". Jälkimmäisen ajattelumallin omaavilla kohtuus on hyvin vaikeaa. Tutkimusten tulva tukemaan tätä ajatusta on musertava. Kielletään melkein mitä ruokia vain niin saamme lapset syömään niitä enemmän: herkkuja, punaista syötävää tai itse asiassa jopa kasviksia. Itse asiassa toinenkin kimmoke tähän juttuun tuli selatessani tutkimuksia kasvisten käytön lisäämisistä lapsilla ja törmäsin taas tuohon muutaman vuoden vanhaan tutkimukseen kasvisten käytön lisääntymisestä. Se oli minusta lysti ilmestys tästä rajoitus -> syö enemmän -assosiaatiosta joka saattaa kiinnostaa ihmisiä. En silti tarkoita että lasten kasvisten syöntiä pitäisi lisätä kieltämällä niiden syönti - varsinkin kun sekoittavan viestin lisäksi ohjeen toiminta käytännössä tasolla ei näytä kummoiselta.
Mutta tiivistys ajatuksistani: aikuisilla ja lapsilla herkkujen kohtuus tulee tasaisesta hyvästä syömisestä yhdistettynä vapaaseen tai joustavasti rajoittavaan herkkusuhteeseen. Mutta jos rytmi mättää ja laatu mättää, niin ei se tilanne siitä ainakaan rajoituksilla parane.
PS. Osa 2 tullee saman Hesarin jutun innoittama: On niitäkin ihmisiä joille on tärkeää tehdä syömisestä vaikeaa, haastavaa hommaa, hifistelyä joka vaatii vaivannäköä, uhrauksia ja askeettisuutta. Näitä ihmisiä ei onneksi liikaa ole, mutta entäs jos ihan hyvätkin aatteet voivat olla ongelma - the road to hell is paved with good intentions.
"Kontrolloidut nautinnot ovat tärkeitä. On karkkipäivät ja juhlissa saa herkutella"
Usein ehdottominta linjaa noudatetaan edelleen lasten kanssa."Herkut piilotetaan ja aikuiset syövät niitä lapsilta salaa."
Niinhän se on ja huonolta kuulostaa. Ja varsinkin näitä lapsia minun käy sääliksi ja toivonkin tämän kirjoituksen taas säästävän muutaman lapsen karkkipäiväajattelulta. Jos omassa mielessä syöminen olisikin mutkikasta ja vakavaa puuhaa niin säästetään lapset tältä hössötykseltä - ja aina parempi jos ei itsekään syvemmälle uppoaisi.
Kuulen jatkuvasti monilta hyviä syitä miksi karkkipäivä tai karkkilakko kannattaa: eihän niitä oikeasti tarvita hyvässä syömisessä..., mun on pakko pitää itseni/lapseni jotenkin kurissa..., pystyn olemaan syömättä mutta ne lähtee käsistä vain silloin kun syön joten syön harvoin... Ymmärrän nämä kokemukset, mutta kun tutkimukset puhuvat eri kieltä ja käytännön asiakaskokemuksetkin vain vahvistavat käsitystä että karkkipäivää tai karkkilakkoja pitäisi välttää kuin ruttoa.
En ole kategorisesti karkkipäivää tai -lakkoa vastaan. Olen niitä vastaan vain silloin kun ne yksinkertaisesti eivät tunnu toimivan vaan pahentavat syömistä. Toimivana systeeminä karkkilakko tai karkkipäivä on helposti kuvailtu: nautit herkuista silloin kun niitä syöt, määrät pysyvät sallittuina päivinä "kohtuullisina", muuna aikana et haikaile karkkien perään tai ajattele niitä erityisemmin, et koe jääväsi paitsi kivoista asioista, jos lipsut joskus niin se aiheuta morkkista ja itse asiassa osaatkin ajoittain lipsua kun tilanne tarvii. Tai sama lasten kohdalla. Ei ehkä tyhjentävä lista mutta sellaisia keskeisiä asioita jotka kuvaavat karkkisuhteesi luontevuutta sekä rajoituksen toimivuutta ja joustavuutta. Joillakin karkkirajoitukset toimivatkin näin jouhevasti mutta selkeällä valtaosalla karkkirajoittajista ei vaan karkkirajoituksiin liittyy tuskailuja, repsahduksia, morkkiksia, salassa syömistä ja epäonnistumisen kokemuksia. Näille jälkimmäisille karkkirajoitukset ovat iso ongelma, ei ratkaisu. Pitääkin tunnistaa kumpaan ryhmään kuuluu - niihin joille rajoittaminen luonnistuu vai niihin joille se ei sovi .
Otetaanpas tähän väliin rautalangasta syömisen "psykologiaa": pakko luo vastenmielisyyttä, sallivuus luo kohtuutta ja kehon kykyä lukea tuntemuksia, kieltäymys/rajoittavuus luo himoa. Pätee syömisestä seksiin ja moneen asiaan sillä välillä. Ei tarvitse hirveästi yleensä kaivella niin moni löytää omasta elämästään merkkejä näistä. Karkkihimon kannalta yksi ongelmallisimpia asioita mitä syömisessä tehdä on suhtautua karkkeihin rajoittavammin kuin haluaisi. Sittenhän niitä vasta mieli tekeekin.
Karkkirajoitukset toimivat aina alussa koska rajoittava ajatusmalli ei ole päässyt vielä vauhtiin. Ensimmäiset karkkirajoitukset ovat tyypillisesti varsin helppoja ja onnistuneita kokemuksia jotka ovat helposti kestäneet kuukausia tai muutamia vuosiakin. Viidennestä karkkirajoituksesta ei voi enää sanoa samaa.Varsinainen ongelma onkin siinä, että pikkuhiljaa rajoitukset alkavat lisäämään mielitekoja ja himoja karkkeihin sillä seurauksella että kuukausien tai vuosien kuluttua karkkirajoituksista tulee yhä hankalampaa ja repsahdukset tulevat yhä useammin, yhä suurempien karkkimäärien kera ja morkkis on kasvussa. Ajan myötä karkkeihin kohdistunut kieltäymys kasvaa kunnon makeanhimoksi ja haikailu niiden ensimmäisten onnistuneiden karkkirajoitusten toimivuudesta on yleistä, mutta pääosin turhaa - niillä oli aikansa kun ne toimivat ja sittemmin ne eivät tule enää koskaan toimimaan. Jos katsot elämääsi vuosia taaksepäin ja tämä tuntuu tutulta niin ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin että rajoittava suhtautuminen karkkeihin on tullut tiensä päähän. Ratkaisu on opetella karkkienkin kohdalla pois rajoittamisesta/kieltäymyksestä kohti sallivuutta - eli opetellaan että kyllä niitäkin saa syödä ja hyvällä omallatunnolla. Alkaa pitkä mutta yleensä aiempaa nautittavampi tie jossa karkit vapautetaan siitä syyllisyyden taakasta joka niihin vuosien aikana on latautunut. Totta kai alkuvaiheessa opettelua tulee yhä ylilyöntejä, ahmimisia ja suursyömisiä - mutta niin niitä on tupannut tulemaan muutenkin ja nyt ne sentään ovat osa opettelua jossa tavoite on kohtuus. Niin epäuskottavalta kuin se henkilöstä itse usein tuntuukin. Osa ei uskalla tähän ryhtyä ja heidän ennusteensa ongelman ratkaisuun on heikompi. Toki samalla tulee tarkastella ja parantaa niitä elintapoja jotka vaikuttavat verensokerin tasaisuuteen: ruokavaliota, liikkumista ja väsymyksen astetta.
Eli makeanhimon takana on erittäin usein itse asiassa negatiivisesti värittynyt lataus ruuasta: on aivan eri asia kokea että "suklaa on tosi hyvää!" tai "suklaa on tosi hyvää, mutta ei mun pitäisi..". Jälkimmäisen ajattelumallin omaavilla kohtuus on hyvin vaikeaa. Tutkimusten tulva tukemaan tätä ajatusta on musertava. Kielletään melkein mitä ruokia vain niin saamme lapset syömään niitä enemmän: herkkuja, punaista syötävää tai itse asiassa jopa kasviksia. Itse asiassa toinenkin kimmoke tähän juttuun tuli selatessani tutkimuksia kasvisten käytön lisäämisistä lapsilla ja törmäsin taas tuohon muutaman vuoden vanhaan tutkimukseen kasvisten käytön lisääntymisestä. Se oli minusta lysti ilmestys tästä rajoitus -> syö enemmän -assosiaatiosta joka saattaa kiinnostaa ihmisiä. En silti tarkoita että lasten kasvisten syöntiä pitäisi lisätä kieltämällä niiden syönti - varsinkin kun sekoittavan viestin lisäksi ohjeen toiminta käytännössä tasolla ei näytä kummoiselta.
Mutta tiivistys ajatuksistani: aikuisilla ja lapsilla herkkujen kohtuus tulee tasaisesta hyvästä syömisestä yhdistettynä vapaaseen tai joustavasti rajoittavaan herkkusuhteeseen. Mutta jos rytmi mättää ja laatu mättää, niin ei se tilanne siitä ainakaan rajoituksilla parane.
PS. Osa 2 tullee saman Hesarin jutun innoittama: On niitäkin ihmisiä joille on tärkeää tehdä syömisestä vaikeaa, haastavaa hommaa, hifistelyä joka vaatii vaivannäköä, uhrauksia ja askeettisuutta. Näitä ihmisiä ei onneksi liikaa ole, mutta entäs jos ihan hyvätkin aatteet voivat olla ongelma - the road to hell is paved with good intentions.